tiistai 20. syyskuuta 2011

Suu suppuun ja tiskaa narttu

Sorge en oo mitenkään muka jaksanu nörtteillä pitkään aikaan, nyt kerron äkkiä miten hennon hoitsun kävi ja miten päädyin lopulta ronskiksi hampurilaisravintolan tiskaaja-akaksi. Se vammaisten avustustyö oli ja meni, en tiiä jatkosta, ehkä ensi kesänä on uusia matkoja ja osallistun eli en. Se oli nimittäin taas aika karua hommaa, sain neljäkymppiä päivästä ja se oli duunin paiskintaa aamusta ilta 11 tai 12sta ja yölläkin piti herätä vääntään jotain isoa pyllyä pytylle. Nii parin viikon rupeaman jälkeen olin aika poikki, koitin kuitenkin nähdä asiassa valosan puolen, eli sen totuuden, että olin nyt virallisesti ollut Ranskassa töissä yli sen 61 tunnin mikä vaaditaan sossuturvan saamiselle ja sen jälkeen voisin hakeutua työkkäriin ja CAF:iin ym. Oi hitsi taas pääs treffaileen niitä kivoja virastotätejä. Tavallaan olin saanut hengähdystauon ja pikkusen lisää itseluottamusta ja ehkä kielitaitoakin. Öö tietenkään ne papruhommat ei taaskaan oo sujunu niinku ois kuvittellu, helpommin tällä kertaa, mutta en nyt jaksa jauhaa siitä ku se on niin tylsäää-ä.

Viime viikolla mulle soitettiin yhestä brittipubista, että etinkö vielä töitä ja että he oli saanu mun CV:n yhestä toisesta brittipubista, mihin olin sen jättäny monta kuukautta sitten. Siis juu, etsinhän minä töitä, niin kai ja menin sitten haastatteluun taas tuhannen häjissään, mutta vähän helpottuneena, että sain puhua englantia. Brittiherra tarjosi mulle keittiöduunia, auttaisin kokkia ja tiskaisin ym. Kuulema vaikutin mukavalta hepulta, mutta heidän pitäis vielä nähä osaanko olla nopea ja olematta kankea kun tilauksia satelee ja rasva tirskuu ja on kuuma niin että pyörryttää. Oon ollu nyt kokeiluviikon siellä töissä ja huh huijjaa oikiasti valehtelematta ihan hullun rankka duuni. Jalat on ihan poikki, iho lähtee käsistä ja olin niin pahalla päällä että aiheutin karmivan riidan Rikun kanssa. Se paiskas jo sormuksen seinään ja sano, että tervemenoa, mutta lopulta sovittiin taas ja hitsi oikeesti pitäisimpä vähän aikaa nyt pääni kiinni. Oottelen nyt tietoa sieltä pubista, että onko sitä jatkoa tulossa. Parit purilaiset tuli väärin ja kysyin kokoajan tyhmiä kysymyksiä kuten mikä lautanen tähän salaattiin tulee, niin en sitten tiiä vakuuttuko ne munsta.

Arvatkaa, nyt tuntus, että haluttas vaan maalata ja viedä eteenpäin tuota taideprojektia mutta hikinen keittiö vie kaikki voimat. Jos muistatte, mainitsin kerran epämääräsen firman nimeltä INSTEP, jonka oli määrä soittaa mulle työkkärin toimesta, no hitsi, ei se yhteydenotto ollu ku melkein 3kk myöhässä, mutta ne siis oli suunnitellu mulle henkilökohtasen projektin, jossa ne auttas viemään eteenpäin mua taiteen tekemisessä. Ne kartottaa ilmeisesti työttömien tilannetta ja taivaanrannanmaalarit laitetaan suunnittelemaan jotain konkreettista, jotain mikä vois viedä työuralla eteenpäin. Olin alleviivaillu kaikki ne tapaamisajat ja ollu vähän mielissään, että vihdoin joku auttas mua nii arvatkaa, olin tiskannu yhteen asti yöllä ja rojahin puolikuolleena sänkyyn ku olin vielä missannu vika raitsikan vesisateesa ja vit unohin koko paskan seukki aamuna ku kuorsasin ku luulin että ansaitsin kuorsata kahteen vähintään. Nii vieläpä, raukka minä työläinen. Tänään soitin niille INSTEP ihmisille ja ne sanoi, että Madame, me ei voida teidän puolesta päättää onko tuo työ vai tämä taideprojekti tärkeämpää. Hitsivitsimiksettekömuka tä. En minä osaa päättää. Soitan niille huomenna. Kyllä mää aattelin kallistua siihen, että tiskaisin jottain vuoden että sais rahaa, oon pikkusen rahanahne, ka.

Seuraa vielä pari tärkeää tiedoitusta, oon leikannu hiukset. Jaiks, aika lyhyiksi, takaa niinku jätkillä (en tarkota Rikua tai hippijätkiä vaan perusjannuja) ja eestä silleen kaartuvasti vähän pidemmästi. Vähänniinkö Victoria Beckhamilla on josku ollu, nyt vasta muistin, mutta en tosiaankaan matkinu sitä ja ohan se mua jottain sata kiloa laihempiki. Paan pari kuvaa, vaikka en kyllä ollu laittanu niitä mitenkää hienosti tai kaartanu silleen ku pitäs näpsäkästi ja takana mulla on tosiruma pyörre joka pitäs jaksaa piilottaa takuttamalla, huomasin sen IKEApeilistä itekki ja hyh ois voinu jäädä huomiotta. Mutta tiiättekste, paras piriste on ehottomasti aina uus tukka, väriä en nyt kyllä vaihtanu, mutta oli jotenki aikusempi olo heti.

 Aika karuja kuvia, Riku ei oo syntyny kamera käessä, sain nalkuttaa aika pitkään, että tämmösiäkään tuli. Tai ehkä siks siinä meni niin kauan.

Niin se toinen uutinen, oon alkanu käymään siellä atelier keramiikassa ja se on ihan huippu paikka. Kerron siitä myöhemmin lisää. Oon ollu taas epäsosiaalinen itteni ja ehkä keskittyny enemmän veistoon ku puhumiseen, mutta ainaki periaatteessa sieltä vois saada mielenkiintosia kavereita. Koulunki pitäs alkaa kohta ja lupasin vähän Isabellalle, että tulisin koulun kuoroon, no en tiiä sitten ku tiskaajahan ei kaikkialle tunnetusti jaksa. Mutta nytten meen vuojen tai syksyn eka joogaan, rauhottuisimpa vähän ja saisin jotain om mani anas hum energiaa. Kirjotan heti ku pystyn taas ja laitan jottain kuvia kans.