Tulispa jo äkkiä syksy ja talavi

Moi ja sori taas ku en oo kirjottanu noin sataan vuoteen tai yhteen aikakauteen.Viimekerralla olin vissin aika justiin muuttanu uuteen kämppään, se oli kevättä. Etin huonekaluja, (riitelin anopin kanssa), entisöin ja kolusin katuja ja kirppareita ja olin töissä katkenneella käellä mikä vei hulluna voimia. Nii arvatkaa, kerron nytte ne huonot uutiset ku niistäki on kuitenki jo aikaa ja itkut on paruttu jo siltäviisiin, nii se mun käsi ei ollukkaan parantunu. Kinesiterapeutti lähetti mut lääkärille ja röntgeniin ja nii ilmeni, että käsi roikku jonku pikku ihokudoksen varassa, minkä se oli yrittäny rakentaa 6 kk aikana. Mut leikattiin sitte heti, se oli heinäkuun alkua. Kävi ihan hullun kipijää!!!! Ne sahas palan mun lonkkaluusta ja ruuvas sen olkapäähän, kuullostaa coolilta, mutta oli oikeesti aika karua meininkiä. Sen jälkeen vaapuin ku ankka ja pelkäsin menettääneeni jalkanikin. Itsesääli oli hirmuinen.

Sillon tuntu, että en jaksa. Pourquoi moi? Missä on kaverit?, hitsi kukkaan ei kysyny kuinka voin tai tullu kahville tai leffaseuraksi ym. Olin ihan maassa. Jotenki sillon vasta ku on täysin toisten armoilla ja hoijettavana, ei saa ite ees pehvaansa pestyä, tajuaa. Morffiinihöyryissä valaistuu, vähänniinku Jeesuksen nähneenä. Mitä mää teen mun elämälle, mitä mää teen mun kropalle, mitä mää oikeen mulle teen? Aatelkaa, vasta valitin ku pesin viimekesänä vammaisen pehvaa ja nyt olin ite samassa tilanteessa! Oikeesti terveys (henkinen ja fyysinen) on niin helposti katoavissa, ei me olla ikuisesti kakskytvuotiaita, me oikeesti VANHETAAN ja muututaan hauraiksi. Päätin heti parannuttuani alkaa huolehtimaan paremmin itsestäni ja lopettaa itsetuhoiset ajatukset (kuten missä ois bileet) ja teot tai tekemättä jättämiset ja ostaa, whaaaaat, tä?, lenkkarit.

Harri kyttäämässä kadulle uuen kämpän portailla

Mää oon aina tai jotain 21 vuotta täytettyäni ja "määpääsen mihinvaa" ajattelun loputtua ja sen tilalle tulleena ollu jotenki nousevasti hysteerinen ajatuksesta, että aika loppuu. Öö sitä faktaa, että mulla on ennää vaan yks kakskytvuosi jälellä, ei tietenkää auttanu asia, että olin ollu puolivuotta sairaana ja kaikki hienot suunnitelmat oli jääny taas toteuttamatta tai tehty pliisusti. Nyt ku oon parantunu, pitää toppuutella kokoajan päätä ku se muuten höyryäis yli laitojen. En kerro teille kaikkia mun projekteja ku niitä on jotain miljoona, vaan yritän toteuttaa jotain ja sitten kertoo vaan ne mitä oon toteuttanu. Ja kertoo kans, ku monesti ei huvita pätkääkään näpytellä, mutta siihen on tultava nyt muutos! Hyvä mesota ku en oo vielä palannu töihin, ens viikolla alotan burgerinväännöt taas ja saa nähä palijon sitä energiaa sitten riittää. Oon päättäny tehä sitä duunia vielä jouluun asti ja sitten on keksittävä jotain muuta ja paljon järkevämpää ja hehkeämpää.

Koitan olla nyt järjestäytynyt ja järjestelmällinen. Esim, maanantaina maalaan, tiistaina joogaan, keksiviikkona laulan, torstaina tanssin, perjantaina teen keramiikaa, lauantaina piirrän ja sunnuntaina kuuntelen jazzia ja kaikkiin näihin harrastuksiin juoksen sikalujaa ja muutenki aina välillä juoksen puistossa renkkalit jalassa. Buahhaahhahaa. No kerron nytten siittä peilistä, mikä on oikeasti sikahieno.

Löysin sen yheltä katukirppikseltä mikä oli meijän uutta kämppää vastapäätä melkein heti ku oltiin muutettu. Hölmön oloinen myyjä pyysi kympin, buahhahaa goodfor me, antiikkiliikkeessä ois ollu 100-200€ ainaki veikkaisin. Mulla on silmää, kaisse on kehittyny ku o taiteita opiskellu ja taidehistoriaakin, erottaa helmi sijoista. Jotenki vanhannäkösenä myytävä uus huijausantiikki vaan ei kolaha, siltä puuttuu nääs sielu. Tää kirppiksillä koluaminen on epäilemättä henkimaailman hommia ja joskus täytyy osata lukea auroja asioiden ympäriltä. Yhtenä vinkkinä vähemmän hörhöille, kattokaa taulusta, peilistä, aina taustaa. Vanhan, kulahtaneen puun erottaa. Antiikki on myös painavaa...tässä peilissä on puunympärillä kipsikoristelu, joka on kullattu. Erittäin paljon käytetty, ei kaikkea tarvi aina kaivertaa puusta, tein ite nuita "decorationeja" työharjoittelussa Englannissa, samaa (siellä alkuperäinen oli liian arvokas käytettäväksi, puinen, josta veistin peilikuvan savesta josta valoin kipsin) mallia voi käyttää monta kertaa ja yksityiskohdat tallentuu tarkasti. Kipsi vaan lohkeaa herkästi, sitä ei passaa kolautella.

Peilin tausta

Täänki peilin koristelu oli lohkeillu, en voi nyt vielä asialle mitään, ehkä roudaan sen yhteen restaurointipaikkaan, missä mummelit opettaa retouchinkia, kerron tästäkin asiasta lisää sitten myöhemmin, mutta paikkasin vähän lohkeillutta kultausta. Ohan se sääli ku mulla on vaan akryylimaaleja, mutta tässäkin vinkki, että parhaan ja aidon kullanvärin saa kun sekoittaa tuubeista keltaista kultaan ja okraa ja hipaus myös ruskeaa ja vihreää antaa vanhahtaneen sävyn. Nautin suunnattomasti tämäntapaisesta nyhjäämisestä ja oikeiden värisävyjen etsimisestä, yleensä kyllä vain kierrän kehää, mutta sekin on idis sinänsä, kun sitä on tehnyt niin pikkutarkasti, ei silmä enää huomaa eroa! Laitoin myös peiliin vernissan, johan oli tyttö jo kuin uusi!!! Nii arvatkaa miks mää oon kans ihan varma, että tää peili on vanha!!!??? Edellinen restauroija oli käyttänyt yhtä kikkaa, mikä on varsin nerokas ja ehkä täällä Ranskassa ainakin käytetty yleisesti, nimittäin, peilin ja puun väliin oli taiteltu lehden kansikuva, mistä näkyy päivämäärä.
 

Kytätkääpä päivämäärä

Kuvassa siis Englannin kuningatar ja vuosimalli on 1959.  Huomatkaa, että tänä päivänä peili on restauroitu (miksi muuten se ois avattu ja joku ois tunkenu väliin lehen?) ja mitenhän usein peiliä tarvii restauroida, 50 vuoden välein? Tää peili voi siis hyvinkin olla 100 vuotta vanha tai vieläkin vanhempi, gaad ounli nous. Mutta eikookki hullun jännää. Mietin, jätänkö lehen paikoilleen, ois ehkä pitäny, no, laitoin kuitenki väliin sen päivän Metro-lehden. Ku tää peili kuitenki elää ainaski sata vuotta vielä ja sit jotku himmeet tyypit löytää sen metrolehen ja vähänköne on mielissään.

Antiikkipeili, tää on 65 x 55cm

Noniin, eihännämä kuvat taaskaan oo niin hienoja ku todellisuuessa tää peili ompi. Mutta tällaista siis ja muitaki antiikkilöytöjä (ja yhen löytöeläimen)kin oon tehny, esittelen ens kerralla pari uskomattoman hienoa barokkituolia ja yhen maalauksen ja ehkä designmatot, mitkä tilasin Saksasta. Kuullostaa porvarilta, mutta ei oikeestikkaan maksanu palijoo! Ei kenkun keräilijän tarvitse olla rikas, kunhan mäihää on. Nyt ootan, että tulis äkkiä syksy ja talavi nii pääsis käyttään mun talvironttosia ja turkkia, minkä löysin Kokkolan kirpparilta. Tietenkään ei aito, en pijä elukoita niskassa ku joskus vaan kissaa ja sitäki vaan elävänä.