Uus kämppä

Tän uuen kämpän sisustamisesta tuli anopin kanssa yllättäen riitaa, siis minä olin edelleen naiivisti yllättyny ku en kerta kaikkiaan vielä vuojen jälkeenkään tajunnu, vaan kultturishokki tuli ku nyrkillä naamaan taas, että ukon äidillä ois asiaan pitkän nokkansa kopauttamista. Ihan surrealistinen juttu ja en jaksa ees kertoo kokonaan, mutta tunsin mm. pieniä hysterian, epätoivon ja nöyryytyksen tunteita (edelleen pieniä verrattuna anoppiin) ja lopulta hakattuna naisena vaikenin. Mut huom. mää vaikenen vaan tilapäisesti ja kuhan on se tilaisuus, tadaa, mun kämppä rä-jäh-tää, justiin niin kaikilla sateenkaaren väreillä ja kaiken maailman hulluilla huonekaluilla, uusilla, vanhoilla, taiteellisilla ja mukavilla ja epämukavilla, mutta kauniilla eikä seinät oo tyhyjät missään. Maalia ja tapettia ja tauluja tuhat ja sata!  Nii ja elukoita loikkii joka nurkassa! Ruutin kosto on hirmuinen, öö, pahin kosto on kai ku Ruuti pääsee valloilleen ja olemaan oma ittensä (täytyy ylläpitää tukahettua raivoa, ettei vaa pääsis unohtuu mitä tavottelee)!

Nyt siis Rikun äiti koitti värittää meijän/MUN uutta kämppää lempiväreillään BEIGELLÄ ja KHAKILLA, joita molempia INHOAN ja HALVEKSIN väreinä, tai siis vitsauksina, SYDÄMENI POHOJASTA! Ja seiniin ei saanu kuulema tehä yhtään reikää ja tää: huonekalut kaikki piti hankkia uusina, maksajana lähinnä minä burgerirahoilla, ja kokoajan kuulu tämä ja tämä ei kuulu opiskelijaelämään jne. (jotka aijon kuitenki hankkia, paskanmarijat, en oo ees opiskelija!) Nii olin ettiny kattokaas ekaks kämppää vuojen (tarinaan mahtuu uskomattoman monta pettymystä) ja sitte huonekaluja monta kuukautta, tehny listaa ja suunnitelmaa, pohjapiirroksia päiväkirjaan, ottanu selvää asioista, kuljetuksista, kirpputoreista, mistä sais halavalla, kyselly ihmisiltä (rajallisella ranskantaidoillani, tarinaan mahtuu monta nöyryytystä, mutta myös ennennäkemätöntä sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta) ja istunu tuntitolkulla netissä katkenneen luun kipunointia uhmaten ja nii, mulla ois ollu siis valamiina (päässä ja paperilla) aivan unelmakämppä jos mua ei ois pysäytetty.

Löysin puoli-ilimatteeksi sellasia huonekaluja, joita ei Suomessa ookko Tarja Halosella, mutta niin, nyt ku mun nimeä ei mainita missään virallisessa dokumentissa kämpän yhteyessä, jouduin nielemään katkerat kyyneleeni ja suuntaamaan IKEAa vastaavaan tavarataloon ja valittava lastulevyä. Mutta kyllä minä vielä teille näytän, näytän varmana, en persettä, vaan jotain niiiin hienoa ja mielikuvituksellista, että pimahatte kateudesta. Ja totean vaan sitte, enkä ees yhtään ylemmyyentuntosesti vaan vaa (ittensä)tiedostavasti, että kyllä Ruuti-täti tietää mitä tekkee, vaikkei se muista aina siltä näytäkkään, mutta että luottakaa siis tästä lähtien mun vaistoon ja mäihään. Sitäpaitsi mun pään päällä lepattelee aina parit perhoset, jotka johdattaa mut oikealle paikalle oikeeseen aikaan.....kuten kasalle, jota minun kielletään tonkaisemasta, mutta hämärän tullen, hiipii myös Ruuti, varpaillaan ja nappaa aarteet nopeasti ja kenenkään huomaamatta.

Löysin nämä tuolit aika ankeessa kondiksessa tienlaijalle hylättynä, mutta aattelin, että maalilla saa ihimeitä aikaan ja että tässä säästyy pitkä markka tahi frangi tahi euro ku nää entisöi! Ka, tuo takana näkyvä hippipallero oli aika likanen ja resu, mutta roudasin senki uppiniskasesti kottii ja uhkasin pestä ja ommella uuteen uskhoon (jota en oo vielä teheny, mut aika aikaa kutaki, pässiä lainaten). Tässä tuli parit kuvat myös kissastani Harrista, joka on aina kiinnostunut mamman projekteista:

Harri on aivan ihq ja innokas malli

...mut ku mamma vaa kuvaa eikä älyä lopettaa, nii jossai vaiheessa alkaa aina kyllästyttää ja väsyttää


Ostin liian pienen purkin kiiltävää huonekalumaalia ja sitte ku ostin toisen purkin nii se ei ollukkaa iha samaa väriä eikä kiiltäny, mutta väliäkö sillä, kummastaki tuolista tuli kuiten punanen! Nii hioin ekaks tuoleja ja ostin sellasta mönjää tai siis vahaa, jota sulatin kulumiin ja madonreikiin, aika hituria hommaa ja työlästä enkä kaikkia reikiä viittiny täyttää, kuhan harjottelin vaan käyttään sitä vahaa. Aika kätevää ja tää huonekalujen entisöinti on innostavaa puuhaa muutenki! Valmiit tuolit:

Tuolit ja keittiönpöytä (jota inhosin ensisilmäyksestä ja ku pöyvän oisin saanu nelijälläkympillä, antiikkisen, puisen, arvokkaan, mutta nyt pahimman draaman latistuttua, aattelen, pöytähän tuo vaan on ja lentää hevonkuuseen heti ku saahaan vähän omaa mania ja päätäntävaltaa) sekä pöydällä istuva Harri, joka ei tietenkään saisi siinä olla.

Harri on muuten ottanu tän muuton tosi huonosti, pelkäsinki, että se huutas vähän ku menettäs kattonsa, mutta se on huutanu jo kaks kuukautta ja vaikuttaa erittäin kyllästyneeltä. On meillä tässä siis tuo pieni piha, mutta Harrille se on vankila ku se ei pääse kiipeemään katolle ees. Oon miettiny kuumeisesti kuinka rakentaa sille portaat, jonkulaiset ois vähän pakko tehä. Nytte oon ottanu sen monta kertaa päivässä vaan ulkoportaille, joilla se töröttää ja kattoo kadulle, mut ei se siihenkään kauan tyydy. Se on kuiten ihq poika ja kattokaa kui se raukka oli huolissaa ku tajus, että nyt ollaan lähössä taas johonki. Ku pakkasin keittiöntarvikkeita, tuli se istuun joka laatikkoon, niinku varaan pehvansa mentävän paikan, ettei se vaan unohtus tällä kertaa matkasta. (Eka kerralla ku lähin Ranskaan, oli se vielä pakko jättää Suomeen.)

Tässäpä jottai tunnelmia jotkon vielä suht tuoreita. Lähen nytte lätkiin tältä koneelta, ku ei tässä koko vapaapäivää sais istua. Näköjään oon kauhia lärisijä heti ku alan kirjottaan ja en ees kerenny esitellä kaikkia huonekalu- ja entisöintiprojekteja. Kerron ens kerralla yhestä aivan uskomattomasta peilistä.

Pikakuvakatselu viime vuojelta

Jatkan nyt tätä päivittämistä. Tää nyt ei oo ennää ihan ajankohtasta, mutta oon aina myöhässä kaikesta (kummitytön ja porukoiden joululahjat on vielä lähettämättä + synttäripaketit, saapahan sitte kerralla vähä enempi ja mikä hauskinta, ihan tavallisena arkipäivänä), niin, kerronpa vähän joulusta. Oltiin taas Rikun porukoilla, aika skeidaa ku jotenki kaipais aina suomalaista joulua vaan. On jottain kuvia, joissa näytän aika näpsäkältä, mutta Rikun pääki on niissä eikä se halua julkisuutta, eikä mulla oo photoshoppia, nii saatte oottaa vielä niitä. Mutta kerron, että sain yhen aivan ylicoolin hatun!!!!!Punasen lierihatun ja josta tuli mun mummu mieleen, siihen ku lisää huulipunaa, näyttää aivan hienolta rouvalta ja kuitenkin jazzahtavalta. Ja sitte sain myös Nina Riccin Elixir -hajuvettä ja desperated housewives 1 tuotantokauden (toi vika oli multa iteltä).

Toi kuva, missä Harri kuorsaa vaatekaapissa, on vähän niinku äitille ku se teki meille Rikun kans villapuserot ja sanoin, että Harri koittaa omia niitä, mutta ollaan me siis pietty niitä aika palijoki viime syksynä ja talavena! Oiskohan muuten idistä esitellä joskus jotain vaatekaapin sisältöä, muutaki ku siellä pötköttäviä elukoita? Oon ostanu täällä Ranskassa joitain aivan huippuja uusia/ vintage -mekkoja ja ku olin sairaana enkä päässy shoppaileen, tilasin vahingossa netistä pienen pinon mekkoja! Siis ihan pienen vain. Saas nähä, jos joskus satun riehakkaalle tuulelle niin saatampa esitelläkin!

Näytän vielä ku mulla oli ihanaa joulutunnelmaa, värkkäsin "ikkunaan" jouluverhon ja ripustin lintuja jouluvaloihin ja parit tirpat muuallekin kämppää. Koitin itekki tehä styroxista ja kankaasta ja paljeteista lintuja, mutta niistä tuli ihan kauheita "Ville viis vee" -väsäyksiä. Yhenki yön valvoin ja väänsin yhtä läskiä ja muhkuraista punatulkkua, todetakseni vaan aamuyön tunteina, että olin kenties menettänyt luovan tatsini ja että hopea ja kulta EI sovi yhteen. Guel monstre! Olin aika hajalla, mutta nyt naurattaa vähän koko juttu. Tiiättekste, joskus taiteilijalle tulee niitä kuivia kausia, ei kerta kaikkiaan pysty mihinkään, ei ees keskinkertaseen töherrykseen. Inspiraation ettiminen/ kadottaminen ei oo ainakaa mun kohalla aina laiskuuen selittelyä, vaan oikeesti joskus, käet ei vaan toimi! Ja sitte ku paniikissa yrittää, tulee entistä kamalampia tekeleitä. Jotku alkaa tässä vaiheessa tekotaiteellisiksi, mutta siltä tieltä ulospääsy voi olla jälkeenpäin hyvin vaikeeta. Parasta on pysyä itelleen rehellisenä ja myöntää, että paska tuli. Nii mut nää ihanat linnut (miks muuten koitan tehä kaikkea ite perässä, kyllähän sitä voi toistenki teoksia vaan ihhailla!).

  Toivottavasti kukkaan mun työkaveri ei lue tätä (tai ees yritä kääntää google translatorilla), pöllin nimittäin ton punasen böördin meijän työpaikan varastosta, tai pelastamista se vaan kyllä mun mielestä oli ku se makkoili hylättynä lattialla ja joku ois kuiten tallonu sen.




Nonii, eli hyvvää joulua vaan kaikille, ja pääsiäistä. Meillä ei kyllä pääsiäinen näkyny mitenkää, ei tipun tipua eikä pupun pupua, oli varmaan nii paljon tekemistä muuton kans ja oli hullun kipee käsiki vielä. Nii aatelkaa, katkenneella luulla minä tyttö se pakkasin, kantelin ja siivosin, aattelin, että jossei nytten muuteta nii ei sitte ikinä. Saattaa olla, että on muuten vähän kostautunu, etten oo osannu relata, mutta niistä huonoista uutisista lisää myöhemmin! Nyt ainakin normaali elämä ja koneen näppäily sujuu kivutta ja jatkoin yhtä keskenerästä maalausta ja sitä keramiikkapatsastaki mitä sillon väänsin siellä ateljee keramiikassa, jos muistatte ku puhhuin siittä. Mutta siis, töihin oon vissin palannu liian aikasin jne jne minä raukka, ei täällä kukaan ota mua kuitenkaan vakavasti nii parempi olla keskittymättä katkenneisiin bonsseihin liikaa. Ka, laitan teille kuvan mun "ateljeesta" siis meijän entisen kämpän, luolan, olohuone/ keittiö -mun huoneesta, noin viis neliöö arviolta. Tossa hämärässä minä vuojen tuhersin jottain, tai olin tuhertamatta, istuin ja aattelin "whaatta-faack nexst".

Saatoitte kiinnittää huomiota kuvassa näkyvään turkoosiin töhryyn, son tehty vasurilla ku olin luu katki ja kamalissa mömmöissä ja erittäin kyllästyneenä aina ku pää toimi. Aattelin mitä yks (alkkis ja ilkeä, mutta muuten parhaita mitä mullon ollu!?) taideopiston opettaja (Saana, jos luet tätä nii muistakko ku vannotettiin toisille, että mitä meille ikinä tapahtuukaan, ainakaan ei aleta *-ksi *-n paikalle!) sano ku laitto meijät treenaan croquita vasurilla (olikohan siinä järkeä vai rankaisiko meitä vaan krapulapahoinvoinnistansa?), että vasemmalla käellä piirtäessä / maalatessa voi teoriassa saada aikaan paljon luovempia teoksia, koska aivoissa oikea, looginen puoli, ohjaa oikeaa kättä ja vasuria taas vasen, aivolohkojen luovempi puoli, tunnepuoli siis. Coolia, aatelkaa, että mitenkähän luovia töitä voiskaan syntyä, jos pystyis seuraan vaan tunteitaan ja tukahuttaan loogisen puolen meissä!

Noh, eihän taide kyllä näin maalaisjärjellä ja itse jonkin verran taiteilijana voin sanoa, ole kiinni pelkästään käestä. Silmä siinä eniten duunia tekee ja silmää ohjaa taas aivot niinkunäin, näkkeen kuvan, jonka käsi vaan sit jäljentää, mut hei siinähä tullee vaan kauhia kaaos sitte jos käsi onki kykenemätön maalaan! Pää kirkuu, ettei sen noin pitäny mennä ja silimiin sattuu ku eessä onki vaan kauhia töhöry sen sielunmaiseman sijaan! Ja tässä työssä halusinki nimenommaan kokkeilla sillee, et ei ois mittää mallia tai valmista kuvaa, mitä kattos, vaan pelkästää mun kipu ja siitä sykkivä sydän. Ei ihan onnistunu, tai ois varmaan pitäny olla kärsivällisempi ja sit oli tosi turhautu vaan ja kaikki kyseli että miksseon turkoosi ja oli silminnähen järkyttyneitä kuin paska soli ja erillainen mun kurinalaisiin kopioihin verrattuna. Pitäsköhän koittaa vielä tehä sitä. Perhaps.

Tässä tuli vähän jottain tunnelmia kerrottua/ kerrattua. Ens kerralla näytän miten oon alkanu sisustaan uutta kämppää ja mitä löytöjä oon teheny! Ennen pitkää esittelen myös pari maalausta, se savipatsas on vielä aika pahasti kesken ja ku en ollu kastellu sitä tauon aikana säännöllisesti, säröilee se nytte, pitääköhän lopulta heittää vesilintua sillä. Mut joo, ei saa aatella, että sekään työ ois menny hukkaan tai mikkään näistä kokkeiluista, tuleepahan harjoteltua ja jonain päivänää, tsadaa, suuren taideteoksen syntymäpäivä, päkistäjänä Ruut Varis. Tässä vielä äkkiä, ennenku pitää lähtä töihin, yks hauska projekti ku olin sairaana, nimittäin tuhannenpalan palapeli:

Ainaku kipu minuutiksikkaan hellitti, taijossei nii sinnillä, tein palapeliä. En oo koskaan osannu täyttää sanaristikoita, sudokuista puhumattakaan, tai pyöritellä oikein niitä kuutioita joissa pitää joka puolelle saaha sama väri, eijeijei onnistu meikältä, niinku ennen ei liian isot palapelitkään. Mutta tämän sain loppuun, jee! Paitsi että arvatkaa, niin legendaarista, lopussa huomasin, että yks pala puuttuu!!!!!!! Koitin ottaa asian rauhallisesti toteamalla, ettei tästäkää nyt tullu sitte koskhaan valamista.

Elämäkö muka paskaa?

Kattoin jotenkin netissä ajautuneena yhtä keskustelua ku naiset (äidit?) valitti ku elämä on paskaa ja ei jaksais enää ja sit, että ainut lohtu joka oikeesti auttaa kuulema on ajatus, että joillai on vielä paskempaa. Hei haloo, ihmiset, piristykää naiset! Ohan tää monesti varsinki naisilla paskaa ku pitää vaan kotia siivota ja jos kesän tuleminenki tuntuu vaan ahistuksena siitä, että jottain pitäs tehä, muttako ei oo rahhaa lähtä ulkomaille ja jalatki pitäs jaksaa sheivata joka aamu jos aikoo mekossa olla jne. No voi kökkö. Tiiättekstetette, lohutan kaikkia kakassaan kilvoittelevia, sanomalla, ettei ulkomaillakaa oo sen ihimeempää. Nyttenki oon eilen töitten jälkeen menny pesulaan (ku ei oo vieläkään rahhaa ostaa omaa konetta ja pelottaa, että anoppi alkais päpättään jos sellasen hankkisin) ku miehellä ei ollu seukki aamuks puhasta paitaa ja sit laitoin ne pyykit ulos kuivuun ja tänä aamuna silitin sen pahuksen paijan ja kokoajan mietin duunaillessa, että miks oikeen palvelen tota herraa. No öö, kaissitä rakkauesta. Toisaalta, se tiskaa. Ei siis paskempi jako. Nii ja vaikka asun ulkomailla, mullon ihan paska duuni eikä kavereita.

Nytte en aikonu kuitenkaan jaaritella vaan kerron, että ollaan vihdoin muutettu! Meillon siis uus kämppä ja oon heti alkanu hulluna piristyyn ku tässä on jopa pieni "piha", kylläkin betonia/kiveä seinät ja lattiat, mutta saa raitista ilmaa, kuulee böördejä ja sinne voi kuhan huvittaa, roudata maalaustelineen ja sutia! Ja tarkotuksena ois hommata myös pieni pöytä sinne, jotta voi aamukahavit juua ulkona. Oi onni! Aatelkaa, ei tässäkään kämpässä oo ikkunoita ja ei mulloo vieläkää asiat kaikki kondiksessa ja käsi hullun kipiä joka päivä, mutta tunnen silti jonkinlaista sisäistä riemua. Vaikee selittää, oiskohan tää niinku tilanteeseen sopeutumista, kohtaansa tyytymistä ja sitte sen hoganneena on alakanu katteleen vähän ympärilleen ja alakanu näkkeen kauniita asioita ja sitte alakanu vaa hymyilyttää typeränlaisesti. Oon viimeaikoina alakanu nauraan myös ääneen uuestaan. Warning, hekottelen tunnetusti miten sattuu, mutta siis, olin jo ainaki vuojen ihimetelly, että miks oon niin pahuksen pahalla päällä aina. Mut nyt siis.

Edellisen kämpän ainut uloke ulkomaailmaan, kattoikkuna, näin tossa naapurin savupiipun rappauksessa millon mitäkin, monesti pöllön

Saattaa olla, että oon voinu paremmin senki takia ku oon alakanu tajuun enemmän ranskaa. Oon kyllä vielä brittipubissa töissä ja puhun kokoajan vaan enkkua, mutta jotenki en enää jaksa välittää ja nolostua, vaikka fransmannit pyytää toistaan "je n'ai rien compris", pällistelevän katseen kera, niinku oisin joku ilimestys ja kaiketi tyhmä, sanon vaan lauseen uuestaan, taas yhtä murtaen, mutta nyt kovemmalla äänellä, jotenki uuella raivolla. Mää oon päättäny joku kirkas aamu vissin, ettei Bordeaux-naiset enää mua tallo. Viimisin biatchi nöyryytti mua suullisessa kielikokeessa, anto varmana 0 pistettä ja samalla julmasti hautasi mun haaveet yliopistoon kirjautumisesta ku piti puhuu tekstistä, jonka ratkasevaa sanaa en tuntenu.

Voi hitsi, olin oikeestikki niin pettyny ja raivona ja panikoin ku hogasin, etten tajunnu mitää ja senatki meni sakasin, mutta se oliki joku *piip* James Bond -teksti, EVVK. Kerto puhelimeen asetettavasta salakuuntelulaitteesta ja minä en tienny sanaa "un espion", vakooja, joka on ihan typerä sana eikä sitä tarttekkaan tietää (ja jos se naaras naureskeli mulle sen takia, niin ihan mielellään sanon guudbait noin tympeälle koululle ja ihmisille) ja toinen oli sana kätyri tai salakuljettaja ja luulen vieläkin, että se tarkotti nenäliinaa. Noh, Ruutin ranska on siis selkeesti hallussa, ainaki nii että itte alan olla tyytyväinen, ranskiksille se ei oo varmaan ikinä kyllin hyvä, mutta ***** them!!!! Ja tää kouluhomma, oon aina inhonnu koulua ja ihmettelen suuresti, mistä tämä ajatus, ittensä taas koulunpenkillä ja tietokonneen näyttöpäätteen eessä kiduttamisesta tuli, mutta aattelin varmaa ku makasin reporankana sängynpohjalla monta kuukautta käsi retkona, että jottain järkevää tässä pitäs vissin tehhä ja ku kerran ranskikset vaan naureskelee mun kuvataiteilijatutkinnolle, nii hankkisin vastaavan jonkulaisen ranskalaisen tutkinnon. Mut pitää vielä miettii, hosumalla tuukko kusipäisiä kakaroita.
 

Aattelin, että ku tässä on kerran jääny monta kuukautta välliin ku en oo kirjotellu, teen äkkiä sellasen pikakuvakatselun. Elis sii ekaksikki, lupasin sillon kerran kertoo, että miten siellä konitallilla meni. Olin ihan hullun mielissää, munsta ois voinu jatkuu loma vähän pitempäänki ja että ois hienoo päästä jollekkin konivaellukselle joskus!

Zorro-heppa