maanantai 11. kesäkuuta 2012

Uus kämppä


Tän uuen kämpän sisustamisesta tuli anopin kanssa yllättäen riitaa, siis minä olin edelleen naiivisti yllättyny ku en kerta kaikkiaan vielä vuojen jälkeenkään tajunnu, vaan kultturishokki tuli ku nyrkillä naamaan taas, että ukon äidillä ois asiaan pitkän nokkansa kopauttamista. Ihan surrealistinen juttu ja en jaksa ees kertoo kokonaan, mutta tunsin mm. pieniä hysterian, epätoivon ja nöyryytyksen tunteita (edelleen pieniä verrattuna anoppiin) ja lopulta hakattuna naisena vaikenin. Mut huom. mää vaikenen vaan tilapäisesti ja kuhan on se tilaisuus, tadaa, mun kämppä rä-jäh-tää, justiin niin kaikilla sateenkaaren väreillä ja kaiken maailman hulluilla huonekaluilla, uusilla, vanhoilla, taiteellisilla ja mukavilla ja epämukavilla, mutta kauniilla eikä seinät oo tyhyjät missään. Maalia ja tapettia ja tauluja tuhat ja sata!  Nii ja elukoita loikkii joka nurkassa! Ruutin kosto on hirmuinen, öö, pahin kosto on kai ku Ruuti pääsee valloilleen ja olemaan oma ittensä (täytyy ylläpitää tukahettua raivoa, ettei vaa pääsis unohtuu mitä tavottelee)!

Nyt siis Rikun äiti koitti värittää meijän/MUN uutta kämppää lempiväreillään BEIGELLÄ ja KHAKILLA, joita molempia INHOAN ja HALVEKSIN väreinä, tai siis vitsauksina, SYDÄMENI POHOJASTA! Ja seiniin ei saanu kuulema tehä yhtään reikää ja tää: huonekalut kaikki piti hankkia uusina, maksajana lähinnä minä burgerirahoilla, ja kokoajan kuulu tämä ja tämä ei kuulu opiskelijaelämään jne. (jotka aijon kuitenki hankkia, paskanmarijat, en oo ees opiskelija!) Nii olin ettiny kattokaas ekaks kämppää vuojen (tarinaan mahtuu uskomattoman monta pettymystä) ja sitte huonekaluja monta kuukautta, tehny listaa ja suunnitelmaa, pohjapiirroksia päiväkirjaan, ottanu selvää asioista, kuljetuksista, kirpputoreista, mistä sais halavalla, kyselly ihmisiltä (rajallisella ranskantaidoillani, tarinaan mahtuu monta nöyryytystä, mutta myös ennennäkemätöntä sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta) ja istunu tuntitolkulla netissä katkenneen luun kipunointia uhmaten ja nii, mulla ois ollu siis valamiina (päässä ja paperilla) aivan unelmakämppä jos mua ei ois pysäytetty.

Löysin puoli-ilimatteeksi sellasia huonekaluja, joita ei Suomessa ookko Tarja Halosella, mutta niin, nyt ku mun nimeä ei mainita missään virallisessa dokumentissa kämpän yhteyessä, jouduin nielemään katkerat kyyneleeni ja suuntaamaan IKEAa vastaavaan tavarataloon ja valittava lastulevyä. Mutta kyllä minä vielä teille näytän, näytän varmana, en persettä, vaan jotain niiiin hienoa ja mielikuvituksellista, että pimahatte kateudesta. Ja totean vaan sitte, enkä ees yhtään ylemmyyentuntosesti vaan vaa (ittensä)tiedostavasti, että kyllä Ruuti-täti tietää mitä tekkee, vaikkei se muista aina siltä näytäkkään, mutta että luottakaa siis tästä lähtien mun vaistoon ja mäihään. Sitäpaitsi mun pään päällä lepattelee aina parit perhoset, jotka johdattaa mut oikealle paikalle oikeeseen aikaan.....kuten kasalle, jota minun kielletään tonkaisemasta, mutta hämärän tullen, hiipii myös Ruuti, varpaillaan ja nappaa aarteet nopeasti ja kenenkään huomaamatta.


Löysin nämä tuolit aika ankeessa kondiksessa tienlaijalle hylättynä, mutta aattelin, että maalilla saa ihimeitä aikaan ja että tässä säästyy pitkä markka tahi frangi tahi euro ku nää entisöi! Ka, tuo takana näkyvä hippipallero oli aika likanen ja resu, mutta roudasin senki uppiniskasesti kottii ja uhkasin pestä ja ommella uuteen uskhoon (jota en oo vielä teheny, mut aika aikaa kutaki, pässiä lainaten). Tässä tuli parit kuvat myös kissastani Harrista, joka on aina kiinnostunut mamman projekteista:







Harri on aivan ihq ja innokas malli



...mut ku mamma vaa kuvaa eikä älyä lopettaa, nii jossai vaiheessa alkaa aina kyllästyttää ja väsyttää


Ostin liian pienen purkin kiiltävää huonekalumaalia ja sitte ku ostin toisen purkin nii se ei ollukkaa iha samaa väriä eikä kiiltäny, mutta väliäkö sillä, kummastaki tuolista tuli kuiten punanen! Nii hioin ekaks tuoleja ja ostin sellasta mönjää tai siis vahaa, jota sulatin kulumiin ja madonreikiin, aika hituria hommaa ja työlästä enkä kaikkia reikiä viittiny täyttää, kuhan harjottelin vaan käyttään sitä vahaa. Aika kätevää ja tää huonekalujen entisöinti on innostavaa puuhaa muutenki! Valmiit tuolit:



Tuolit ja keittiönpöytä (jota inhosin ensisilmäyksestä ja ku pöyvän oisin saanu nelijälläkympillä, antiikkisen, puisen, arvokkaan, mutta nyt pahimman draaman latistuttua, aattelen, pöytähän tuo vaan on ja lentää hevonkuuseen heti ku saahaan vähän omaa mania ja päätäntävaltaa) sekä pöydällä istuva Harri, joka ei tietenkään saisi siinä olla.

Harri on muuten ottanu tän muuton tosi huonosti, pelkäsinki, että se huutas vähän ku menettäs kattonsa, mutta se on huutanu jo kaks kuukautta ja vaikuttaa erittäin kyllästyneeltä. On meillä tässä siis tuo pieni piha, mutta Harrille se on vankila ku se ei pääse kiipeemään katolle ees. Oon miettiny kuumeisesti kuinka rakentaa sille portaat, jonkulaiset ois vähän pakko tehä. Nytte oon ottanu sen monta kertaa päivässä vaan ulkoportaille, joilla se töröttää ja kattoo kadulle, mut ei se siihenkään kauan tyydy. Se on kuiten ihq poika ja kattokaa kui se raukka oli huolissaa ku tajus, että nyt ollaan lähössä taas johonki. Ku pakkasin keittiöntarvikkeita, tuli se istuun joka laatikkoon, niinku varaan pehvansa mentävän paikan, ettei se vaan unohtus tällä kertaa matkasta. (Eka kerralla ku lähin Ranskaan, oli se vielä pakko jättää Suomeen.)


Tässäpä jottai tunnelmia jotkon vielä suht tuoreita. Lähen nytte lätkiin tältä koneelta, ku ei tässä koko vapaapäivää sais istua. Näköjään oon kauhia lärisijä heti ku alan kirjottaan ja en ees kerenny esitellä kaikkia huonekalu- ja entisöintiprojekteja. Kerron ens kerralla yhestä aivan uskomattomasta peilistä.

4 kommenttia:

  1. Heippa Ruttu ja kiva kun taas olet kirjoitellut. Ihana mekko ja tosi kivat tuolit, oon kade.

    Tiijäkkö sitä ihmiset luulee että ulukomailla asuminen on niin pirun hohdokasta mutta kyllä tosiasiassa kulttuurierot ja muutenki se että on kaukana kotoa tekee elämästä joskus rankan. Mäkin olen ollut täällä Kanadassa jo kohta 1,5 vuotta ja täällä sitä ollaan maisterin tutkinnolla tarjoilijana kun nää asiat on vaikeita ja niin rasittavia. Kavereita on hankala löytää sellasia kunnollisia joitten kanssa tulis soiteltua ja värkkäiltyä kaikkea kivaa. Lisäksi mä asun täällä hevonkuusessa eikä täällä ole muuta tekemistä kuin tarpoa mettässä ja tässä kohtaa ehkä muistat että mä tykkään enemmän shoppailusta kuin mettästä. Noh, ei kai vois olettaa että kaikki sujuis kuin unelmissa mutta jotenkin väsyttää!

    Esittele meille niitä vintagemekkoja kun minua ainaki kiinnostaa!

    VastaaPoista
  2. Moi Maria!

    Joo vihdoin sain skriivattua, on monesti juttuja ja aattelen, että tää pitää skriivata, mutta en millään viitti istua koneen ääreen :/ Puhelias kyllä oisin ku piru, kuten muistat. Siks varmaan oon kärsiny niin hulluna ku ei oo ollu kavereita eikä oo osannu kieltäkään!

    Toi ei oo muuten mekko vaa tunika ja nyt jo vähän kaduttaa ku annoin Rikun äidistä mäkättäjän kuvan pelkästää, tää on sen vanha kolttu. Ja meitä yhistää shoppailu ;) Yhtä pahankurisia ja päättäväisiä ollaan varmaan molemmat ja omistushalusia Rikusta.

    Voi hitsi, aattele, meitsiki tekee ihan skeidaa duunia, aattelen kokoajan, että tää on liian vaatimatonta kaltaiselleni ankalle, mutta eipä nuita työpaikkoja kasva puissa. Paljon johtuu myös siittä, että skeida vie kaiken energian ja sitte ei ehkä uskalla (pelkää, että sydän särkyy/viiminenki optimismi särjetään) lähtä ettiinkään tosissaan muuta. Teitsillä on kyllä kieltämättä paha opettaa englantia sitä äidinkielenään puhuville :/ Ja jos asutte korvessa vielä nii ei oo suomikoulujakkaa.

    Oon kyllä monesti aatellu, että oot siinä mielessä onnekas ku siellä on sulla luonto. Sitä meitsi täällä kaipaa, kaupungin keskellä betoni"puutarhassani" (pari kitukasvusta oregaanoa). Mut nii, sen huomaa vaan mitä iteltä puuttuu, täällä on taas tosi hyvät shoppailumahollisuuet. Ja nii joo, oiskai tuota vaikka mitä jollei ois aina nii pirun yksin. Toisaalta sekki on oma valinta ku aattelee Suomen kavereita kultareunuksilla ja että oispa se ja se täällä ja tänään kaipaan sitä kaveria ja sit ku täällä tapaa joitain, vaikuttaa ne heti paljon tylsemmiltä ku vanhat kaverit Suomessa.

    Kai sitä ei vaa jaksa avautua ja käyvä läpi uuvuttavvaa tutustumisprosessia tällä ijällä. Vanhat kaverit tietää jo kaiken nii niille ei tartte sepostella sen enempää ellei jaksa ja saa valittaa ihan sikana eikä ne silti aattele että oon negatiivinen ihminen, vaan elän vain vaikeita aikoja.

    Niinpä, ystävä hyvä, pääntaputus sinnekki ja tsemiä! Täytyy uskoo tehneensä oikeen ratkaisun ulkomaille muuttaessa, on nääs paljon pahempaa ku kaiken skeidan lisäksi jos vielä epäilee harhautuneensa kohtalonsa polulta. öö, eihän sitä Suomessakkaan ennen ollu ku kuokka ja Jussi ja nytte on nii hyvä maa. Tänne se on rakennettava ku kerran täällä ollaan, perkele.

    Lähdenkin paistaan burgereita, viinifestarit kaupungilla, teettää mulle sikana duunia. Tuskin ite viiniä maistan. Käteen sattuu ihan sikana. (loppukommentti, ei masentuen, vaan vain kylmästi todeten :)

    VastaaPoista
  3. Jos et jaksa kirjottaa ni kuvaa joskus viideo ja lataa se tänne :) Ei haittas kuulla sun elävää puhetta tätä kautta ku ei muuten kuulu :D (paitsi nyt ku oot vihroin täälä käymässä!)

    VastaaPoista
  4. Emmä tykkää videoista. Ja mun ääni kuulostaa niissä aina jotenki typerältä.

    VastaaPoista