Pyryharakka eiku Varis

Täällä sataa ihan hulluna vettä ja tämmösinä cräpilmapäivinä oon tosi hyvällä tuulella, koska oon tosi vahingonilonen siitä ku kukkaan muukaan ei pääse nytten rannalle, njihahiha, ihan oikein, God is being faire, ootte jo tarpeeksi ruskeita!  Mikä ihana päivä nörtteillä ja olla luolan uumenissa. Harri ottaa hermoille ku se on vasta keksassu, että käytävässä voi töröttää ja nyt se märisee kokoajan sinne, outo häiskä ja levoton ku mustilaisen kakara. Mää oon katellu meille netistä uutta kämppää ja mennään kattoon yhtä maanantaina, missä ois jopa ikkunoita ja pieni puutarha, jossa pikkujuippi vois syyä ruohoa ja mää voisin ehkä kantaa mun uuen, kätevän, "taiteltavan" maalaustelineeni pihalle kans ja sutia suurta taidetta. Saa nähä mitä herrasväki sanoo, mää haaveilen ja painostan ehkä välillä liikaa. Onhan tämä mörrimöykyn koloki ihan jees. Tässä uus kuva siitä eilisestä piirustuksesta, jos tää ois yhtään parempi.

Joku tarkkasilmänen saattaa vähän säikähtää ku ton piirustuksen on singeerannu Ruut Varis, mutta älkää peljätkö, tuon teille ilosanoman ja se on, että Ruutilla on tästälähin taiteilijanimi Varis. Se on mun isomummon nimi, joka oli valokuvaaja ja se sopii mulle kuin nakutettu. Täällä Ranskassa mun nimi on liian pitkä ja hankala eikä jää kellekkään mieleen, mutta Varis taas varmana jää. Se tarkottaa nimittäin ranskaksi suonikohju. Kuvitelkaa taulua, jonka on tehny suonikohju ja mitä kummastusta herättäiskään näyttely "Suonikohjulla on taidenäyttely, se pitää kyllä tsekata".

Oon päättäny siis päättömästi (Jennalla oli joskus päättömien päätösten kirja, johon se skriivas kaikkea korkealentosta ja kirjan takakannesta lähti toiseen suuntaan päättömien päätösten peruutuskirja, vähänkö hyvä idis), että olen taiteilija. Lakkaan nyt siis kyseenalastamasta sitä. Vähänkö helpottunu olo. Lakkaan välittämästä siitä, mitä muut ajattelee elämän tuhlaamisesta enkä enää nuupaha jokakerta ku joku nauraa mun tutkinnolle. Porukat tarkottaa vaan hyvää, mutta aina neki on tuputtamassa mulle millonmitäki lähihoitajan koulutusta. Ei ois yhtään mun ala, inhoan pyllyjä, kakkaa ja pökrään aina ku nään jonku ällön haavan. Ja mullahan on korkeakoulututkinto, hei siis, camoon, vaikkei sillä töitä saiskaan, mutta se on siinä hyvä, että mä kannan tätä ammattia silmissäni ja käsissäni. Niin pitkään ku joku mulukku ei tuu ja sokase mua ja katkase mun käsiä, mää voin päättömästi päättää ja sitten peruuttaa sen jos masis iskee, että oon taiteilija, suuri.

Tiiättekste, en oikeestaan riskeeraa mittään, suuri voin olla ilman sen suurempia ponnisteluja. Mun ylle langetettiin se suuruuden kirous jo kauan sitten, olin 15 ja mansikkamaalla kesätöissä mun veljien ja yhen niitten kaverin kanssa. Nii mansikkapenkkirivien välistä kuulu tasanen pälpätys ja sillon olin tainnu sannoo, että vaivaa ku en tiiä yhtään mikä musta tullee isona ja mun veljetki mietti että nii muuten, mitähän tuostaki tullee. Nii sitten se tyhmä poika, joka ei paljoa puhunu ja siks pelottavaa ku luulis, että se ois sillon ku se puhhuu niin asiaa, virkkas verkkaaseen tapaansa, että "Ruutista tullee lihava". Vitsi ääk, sika, sika, sika, miten häijjyy ja vähänkö lensi mätiä mansikoita muttei tietenkään mun heittotaijjoilla osunu! (Muuten, siitä jäbästä tuli itestä haudankaivaja, siis tiiättekste, se kaveri joka menee baaritappeluihin mittanauhan kanssa ja ku se kävelee kylillä, korppikotkia liihottelee sen pään yllä. Miten synkkää ja kriipiä, njihahihahiha.)

Oon pitkään huokaillu ja haaveillu yhestä anatomian kirjasta, mutta en oo mitenkään raskinu ostaa sitä ku se maksaa jottain satasen. Se pitäs jokaisella piirustusta opiskelevalla olla, siinä selitetään kaikki ihmisruumiin osat ja se auttaa hiffaamaan mittasuhteita. Miettikää miten tärkeetä anatomia on taiteilijalle, Michelangelo ja muut renessanssiajan taiteilijat oli paremmin perillä ihmisen anatomiasta ku aikansa lääkärit. Tämänpäivän taidekouluissa, ainaki meillä piirettiin kuukausi rupuja croquis: ta. Aivan liian lyhyt aika oppiin yhtään mitään ja loput neljä vuotta törötettiin tietokoneella ja annettiin koneen hoitaa piirtäminen. Yhyyyy, vähemmästäkin nykyajan taiteilijat tekee tylsää ja omituista taidetta! En yhtään kässää niitten multimediahässäkkäpläjäyksien ja pikselipaskojen päälle. Mää ihailen taidokkaasti tehtyä, klassista taidetta, estetiikkaa. Ja eihän se sule pois mielikuvitusta!

En luule, ettäkö tämmöset piirustukset, mitä nyt tuhraan, olis taidetta, vaan se on välttämätöntä tekniikan harjottelua. Mutta kyllä senki arvokkaaksi tekee se fakta, että se on käsin tehty, siis joka kynän raapasu ihmishändyllä aikaansaatu ja yksityiskohta ihmissilmällä tihrattu. Sitä ei oo tehny mikhän kone, vaan ihiminen, piru soikoon, taistelkaa hyvät ihimiset äläkääkö antako konneitten korvata meitä ja viiä meiltä kaikkea! Työpaikat on jo melkein kaikki menny, mutta meillä on jottain mitä konneilla ei oo, nimittäin sydän ja aivot sekä päätäntävalta siitä mikä on IN. Käsityöläisiä on ennen arvostettu, heidän taitojaan on ihailtu ja he ovat olleet tarpeellisia. Nyt kaikki on vaan suurta illuusiota ja se jolla on eniten rahaa, voi myyä ja ehkä tehä suurinta taidetta. Miten lesoa, pesoa, pesoa, pesoa, paskaaa.

Tiiättekste, Bordeauxin yhessä galleriassa oli ku ohi kävelin (en vois ikinä marssia sisään, koska en ole rikas enkä muodikas enkä kovin seksikäs), röykkiö rutisteltuja muovipulloja. Vitsi, Suomessa niistä sais pantin, mitä tuhlausta. Ja joku saa* vamppi ostaa sen röykkiön tonnilla ja kuiteski toisesta ovesta roudaa samaisia pulloja roskiin. Miten perseestä, että Ranskassa kierrättäminen on rikkaitten hommaa ja jostaki kumman syystä mielletään, että sillä ois jotain tekemistä taiteen kanssa. Nii vieläpä, minkäköhän asian vierestä mää taasen paasasin ku paraski saarnamies. Mutta niin siis se kirja, sen on kirjottanu unkarilainen heppu Jenö Barcsay ja mulla kävi ihan ylihuippu tuuri lopulta seittemän vuoden huokailun jälkeen ku löysin sen Oulun kirpparilta 6 eurolla. Oi kiitos, sinä ihana ihminen joka et osannu arvostaa sitä! Isä joutu lähettään sen mulle Ranskaan ku mun matkalaukku oli maksimipainava matonkutteista.

Oon hyvällä tuulella sikski, vaikka töistä ei oo tietoakaan, tai siis sellasista, jotka tois mulle rahaa, koska oon saanu yhen kaverin, joka on sopivasti oudohko ranskalainen ja mun isosiskon ikänen eli 40 eli ei mikään kid ja seki tykkää jazzista ja Edit Piafista. Mää joudun änkytteleen ranskaa sille ja se tuo aika suurta hurmioitumisen tunnetta tajuta, että tajuan ja että mua aletaan pikkuhiljaa tajuta! Kerroin Isabellalle, että kärsin suuresti ku en voi maalata ku ei oo ateljeeta enkä tiiä onko Bordeauxissa mahollista löytää pimiötä (mustavalkokuvien kehittäminen on suuri intohimoni) ja että ku ei oo töitä nii ei oo varaa maksaa mitään snobiklubien hinnastoja. Isabella tuntee Bordeauxin hyvin ja mentiin kadulle, missä oli pieniä ateljeita, se meni pokkana puhumaan yhelle taiteilijalle (joka maalasi kämpässään  ovi auki) ja sain valokuvaus/taiteilijaseuran yhteystiedot. Näin myös assosiaation, missä pietään ranskankursseja ulkomaalaisille halvalla tai ilmatteeksi (käyn jo yhtä koulua, mutta vaan pari kertaa viikossa, en opi tarpeeksi nopeesti tätä halvatun kieltä).

Ja, muistatteko ku ruikutin siitä keramiikan tekemisestä ja että mun rahat riittäs siinä ateljeessa, minkä tiesin justiin yhteen munakuppiin. Nii oon nähny jo puoli vuotta sitten yhen toisen keramiikka-ateljeen joen ja place mirroirin lähellä, mutta en oo uskaltanu mennä puhumaan niille boheemeille tädeille. Kerroin siitä Isabellalle ja sehän marssi sisään. Mikäli oikein ymmärsin, se on ainaki aluksi vaan 5,50€ kerta (myöhemmin jäsenmaksu 22€/ vuosi), sisältää materiaalin ja uunin käytön, ei paha! Ja hulluutta, siellä on "atelier nocturne", keramiikkaa keskiyöhön asti! Aijon ehottomasti osallistua, vaikka jännittää ja pelottaa! Siellä oli hyvä tunnelma, värikkäitä rouvia, kuvankaunis hippityttö näppäili akustista kitaraa ja kanarianlintuja lenteli vapaana ympäriinsä. Ne sano, että täällä ei häkitetä lintuja, vaan ne saa olla vapaana, ihan niinku ihmisetki, täällä voi työskennellä miten haluaa. Epäilen, että ne on jotain uskovaisia, niin romanttiselta tuo kuullosti, mutta pitää se paikka silti testata!

Ollaan käyty myös pari kertaa rannalla, Arcachonin hiekkadyyneillä ja tässä 5 km Bordeauxista, en tienny sen olemassaolosta, Bèglesissä järven rannalla. Vähänkö oon ilonen siitä Bègles -löydöstä, sinne pääse raitsikallaki ja vaikka järvi oli pikkunen ja ranta täynnä kiljuvia kakaroita, siellä on heti luontoa ja ympäristö, missä voi antaa pään lepuuttaa.

Tuli tauko kirjottamiseen ku sattu sarja onnettomuuksia, on päiviä, jolloin ei kannattaisi nostaa persettään penkistä. Harri rääky taas päästä käytävään ja lähin avaan sille ovea kun suurehko ja kömpelö pehvani osui Rikun yölamppuun, joka oli aika hieno ja moderni, Zarasta ostettu ja lasinen ja sehän putois ja meni tuusannuuskaksi. Aloin kurkottelleen imuria ku hups, puotin Peterin, meidän amppelikukan, joka ei onneksi kuollu vaan katko parit lehet ja saatto möksähtää pahastikki. Ikearuukku ei hajonnu ja lupasin Rikulle hommata uuen lampun. Saattoin saada juuri idean, pääni päälle syttyi lamppu, tiiän mitä värkätä keramiikassa! Noi sähköhommathan säily ihan ehjänä ja nehän on tunnetusti mun hommia, niin uskon, että Rikulla on pian entistä ehompi ja originaalimpi ainakin lamppu.

Musta tää ois kyllä hieno näinki

Nii lakkaan nyt jorisemasta turhia ja kerron viimein, että mulla saattaa olla ratkasu myös siihen työtilaan, ku oon ruikuttanu etten voi maalata luolassa. Nähtiin Bèglesissä ihme ITE-taide puutarha ja Isabellahan kaarsi kaaran heti sinne ja meni jutteleen alkkiksen näköselle, tai siis no, taiteilijalle. Se oli mukava heppu ja esitteli meille koko rakennuksen, mikä osottautu erittäin mielenkiintoseksi paikaksi. Se oli viiden hengen collectif d'artistes, taiteilijayhteisö, kaikilla oli omat ateljeet ja ihan mahtava ja iso näyttelytila. Mää kerroin, että oon suomalainen kuvataiteilija ja etin mahollisesti ateljeeta, se näytti yhen vapaan, hieman homeelle haisevan, mutta tilavan ja omalla uloskäynnillä olevan huoneen ja sano, että siinä saattas olla mulle tila. Mun pitää miettiä tätä juttua nyt, mutta vähänkö mahtavaa ku alkaa näyttään, että mun pähkäilemille asioille alkaa tulla ratkasuja. Kerron siitä taiteilijayhteisöstä myöhemmin lisää, siinä oli 4 ranskalaista ja yks puolalainen (jee, tykkään puolalaisista!) ku mennään Rikun kanssa huomenna käymään Bèglesissä.