maanantai 4. kesäkuuta 2012

Elämäkö muka paskaa?

Kattoin jotenkin netissä ajautuneena yhtä keskustelua ku naiset (äidit?) valitti ku elämä on paskaa ja ei jaksais enää ja sit, että ainut lohtu joka oikeesti auttaa kuulema on ajatus, että joillai on vielä paskempaa. Hei haloo, ihmiset, piristykää naiset! Ohan tää monesti varsinki naisilla paskaa ku pitää vaan kotia siivota ja jos kesän tuleminenki tuntuu vaan ahistuksena siitä, että jottain pitäs tehä, muttako ei oo rahhaa lähtä ulkomaille ja jalatki pitäs jaksaa sheivata joka aamu jos aikoo mekossa olla jne. No voi kökkö. Tiiättekstetette, lohutan kaikkia kakassaan kilvoittelevia, sanomalla, ettei ulkomaillakaa oo sen ihimeempää. Nyttenki oon eilen töitten jälkeen menny pesulaan (ku ei oo vieläkään rahhaa ostaa omaa konetta ja pelottaa, että anoppi alkais päpättään jos sellasen hankkisin) ku miehellä ei ollu seukki aamuks puhasta paitaa ja sit laitoin ne pyykit ulos kuivuun ja tänä aamuna silitin sen pahuksen paijan ja kokoajan mietin duunaillessa, että miks oikeen palvelen tota herraa. No öö, kaissitä rakkauesta. Toisaalta, se tiskaa. Ei siis paskempi jako. Nii ja vaikka asun ulkomailla, mullon ihan paska duuni eikä kavereita.

Nytte en aikonu kuitenkaan jaaritella vaan kerron, että ollaan vihdoin muutettu! Meillon siis uus kämppä ja oon heti alkanu hulluna piristyyn ku tässä on jopa pieni "piha", kylläkin betonia/kiveä seinät ja lattiat, mutta saa raitista ilmaa, kuulee böördejä ja sinne voi kuhan huvittaa, roudata maalaustelineen ja sutia! Ja tarkotuksena ois hommata myös pieni pöytä sinne, jotta voi aamukahavit juua ulkona. Oi onni! Aatelkaa, ei tässäkään kämpässä oo ikkunoita ja ei mulloo vieläkää asiat kaikki kondiksessa ja käsi hullun kipiä joka päivä, mutta tunnen silti jonkinlaista sisäistä riemua. Vaikee selittää, oiskohan tää niinku tilanteeseen sopeutumista, kohtaansa tyytymistä ja sitte sen hoganneena on alakanu katteleen vähän ympärilleen ja alakanu näkkeen kauniita asioita ja sitte alakanu vaa hymyilyttää typeränlaisesti. Oon viimeaikoina alakanu nauraan myös ääneen uuestaan. Warning, hekottelen tunnetusti miten sattuu, mutta siis, olin jo ainaki vuojen ihimetelly, että miks oon niin pahuksen pahalla päällä aina. Mut nyt siis.

Edellisen kämpän ainut uloke ulkomaailmaan, kattoikkuna, näin tossa naapurin savupiipun rappauksessa millon mitäkin, monesti pöllön

Saattaa olla, että oon voinu paremmin senki takia ku oon alakanu tajuun enemmän ranskaa. Oon kyllä vielä brittipubissa töissä ja puhun kokoajan vaan enkkua, mutta jotenki en enää jaksa välittää ja nolostua, vaikka fransmannit pyytää toistaan "je n'ai rien compris", pällistelevän katseen kera, niinku oisin joku ilimestys ja kaiketi tyhmä, sanon vaan lauseen uuestaan, taas yhtä murtaen, mutta nyt kovemmalla äänellä, jotenki uuella raivolla. Mää oon päättäny joku kirkas aamu vissin, ettei Bordeaux-naiset enää mua tallo. Viimisin biatchi nöyryytti mua suullisessa kielikokeessa, anto varmana 0 pistettä ja samalla julmasti hautasi mun haaveet yliopistoon kirjautumisesta ku piti puhuu tekstistä, jonka ratkasevaa sanaa en tuntenu.

Voi hitsi, olin oikeestikki niin pettyny ja raivona ja panikoin ku hogasin, etten tajunnu mitää ja senatki meni sakasin, mutta se oliki joku *piip* James Bond -teksti, EVVK. Kerto puhelimeen asetettavasta salakuuntelulaitteesta ja minä en tienny sanaa "un espion", vakooja, joka on ihan typerä sana eikä sitä tarttekkaan tietää (ja jos se naaras naureskeli mulle sen takia, niin ihan mielellään sanon guudbait noin tympeälle koululle ja ihmisille) ja toinen oli sana kätyri tai salakuljettaja ja luulen vieläkin, että se tarkotti nenäliinaa. Noh, Ruutin ranska on siis selkeesti hallussa, ainaki nii että itte alan olla tyytyväinen, ranskiksille se ei oo varmaan ikinä kyllin hyvä, mutta ***** them!!!! Ja tää kouluhomma, oon aina inhonnu koulua ja ihmettelen suuresti, mistä tämä ajatus, ittensä taas koulunpenkillä ja tietokonneen näyttöpäätteen eessä kiduttamisesta tuli, mutta aattelin varmaa ku makasin reporankana sängynpohjalla monta kuukautta käsi retkona, että jottain järkevää tässä pitäs vissin tehhä ja ku kerran ranskikset vaan naureskelee mun kuvataiteilijatutkinnolle, nii hankkisin vastaavan jonkulaisen ranskalaisen tutkinnon. Mut pitää vielä miettii, hosumalla tuukko kusipäisiä kakaroita.
 






Aattelin, että ku tässä on kerran jääny monta kuukautta välliin ku en oo kirjotellu, teen äkkiä sellasen pikakuvakatselun. Elis sii ekaksikki, lupasin sillon kerran kertoo, että miten siellä konitallilla meni. Olin ihan hullun mielissää, munsta ois voinu jatkuu loma vähän pitempäänki ja että ois hienoo päästä jollekkin konivaellukselle joskus!







Zorro-heppa
          

2 kommenttia:

  1. Kyllähä sää tiiät, että ranskikset o hyviä vaa dressinkiin dipattuina.. Että älä ota nokkiis siellä niistä :)

    VastaaPoista