maanantai 4. heinäkuuta 2011

Madame Borletti tuli taloon

Nyt ku ompelukerhoki on menny kesälomalle, esittelen teille mun luomuksen. Ja sitä ennen möläytän uutisen, jee, arvatkaa mitä, mulla potkaisi onni takapuoleen, oikeen lujasti monotti, kysyin kesäksi ompelukonetta lainaan ja ihana Angelina, meidän koulun johtaja ja Francisca, atelier couturen opettaja, merciii, anto mulle ikiomaksi yhen aivan mahtavan ihanan oikean ihka toimivan ompelukoneen!!!!!Jee!!!!Se on ollu mun nöyrä haaveeni yhtä ku järjestelmädigikamera, liian kalliita ostettavaksi. Mutta nyt nyt nyt, oma ompelukone, jeejeejeejepatititijee! On aika opetella ompelemaan märisemättä :).

Kone ei ekka toiminu (ehkä siks ne anto sen pois), mutta aattelin, että musta on löydyttävä sen verran rasvanäppiä, että saisin sen kuntoon, piru vie. Kerran opiskeluaikana menin ostaan kirpparilta lampun, missä oli maadottamaton töpseli ja odottelin pimeässä munavoimien apuuntuloa puoli vuotta. Sit ku kaverin setä vaihto töpselin parissa minuutissa, tuntu typerykseltä olo ja päätin, että tästä lähin tekisin sähköhommatki ite. Sit ku erakoituin mökkiin, oli ajankohtasta alkaa ruuvaileen töpseleitä ja ka, vaikka fysiikantunnit meni nukkuessa, ei se mitään, piuhat on kätevästi erivärisiä ja niitä yhistelemällä ja tökkimällä saa lopulta töpselin aina toimiin (ekaks, keltanen yksin, musta ja sininen yhteen ja seuraavaks tökin ne päinvastoin jne. tajuuttekste). Vaikka hiki valuis niskasta ja itkettäs, periks ei anneta, ja vaikka pitäisi käydä läpi kaikki värivaihtoehdot ja ruuvimeisselinä olis kakkulapio.

Vaihoin ompelukoneeseen (edellämainitun kuvauksen mukaan) töpselin ja laitoin uuen valon (toka oli oikeallainen) ja niin vain vanha piru lähti käyntiin, mutta neula ei liikkunu mihkään. Kirvailin ja tutkin asiaa, avasin koneen ja heidaa, ei se ompelukoneen mekaniikka voi olla nii monimutkasta. Katsos kun tuo juttu tuossa pyörii ja liikuttaa tätä ja ku painaa tätä nappia nii sieltä tulee vipu joka laittaa homman pyöriin päinvastaseen suuntaan jne. tajuuttekste. Puola pyöri koneessa väärään suuntaan ja ku kirvailin lisää ja tökin sitä veittellä, se alko välillä pyöriin oikeeseen suuntaan ja neula lähti mukaan.

En saanu sen suuntaa kuitenkaan käännettyä ja puoli päivää raivottuani, aattelin olla vähän kärsivällisempi ja ottaa ne kuulusat naisen hempeät otteet käyttöön. Rakkaus voittaa älyn, eikä tässäkään mekaniikkaa itsessään tarvitse tuntea, kunhan tajuu. Muistelin kaiheudella aikaisempia ystäviäni mekaanisia laitteita, keltaista leivänpaahdintani Kaaleppia, vaaleanpunaista kahvinkeitintäni Elli-Nooraa ja varsinkin autoani ja kaikkia niitä hyviä reissuja mitä yhessä tehtiin, kun reissasin valokuvaajana ympäri Suomea. Kamalilla pakkasilla urhea autoni, Fashion -merkkinen, punainen, käynnistyi ja toimi kunnes kuoli moottorin palaessa karrelle. Minä sen tapoin, en ollu lisänny koko talvena jäähytysnestettä. Aloin ymmärtää, että tämä hieno italialainen rouva ompelukone oli pahalla mielellä jouduttuaan vuosikausiksi töröttään käyttämättömänä ja sitten joku suomalainen amatööritumpelo tökkii sitä vielä veittellä suoraan mutteriin. Hei sori ihan oikeestikki. Mää tajuun nyt.

Niin vihdoin neula lähti pyöriin oikein ja vaikka meno aluksi olikin hieman hurjaa ja välillä tuli oksankohtia, oli kaikki pistot sieviä ja justiin niinku ollapittää. Ois mulla ollu takuutodistuski tallella, mut sitä lappua ei suinkhan vielä tarvita, methän tehemä yhessä vielä vaikka mitä. Rouva oli ostettu tammikuussa 1970, mut eihän sole vielä ikä eikä mikhän. Sori pieni tonionmurteeni, tuli mieleen tätini Sirkka joka ois musta varmana nyt ylpee.


Nii ka, miten ihana kone, ton koneen voi nostaa tosta ylös ja tossa puisessa alaosassa voi säilyttää kaikkia erejä ompelutaravoita. Ja tässä on kaikki krumeluurit niinku siksak ja voi peruuttaakki. Vähänkö mää oon ilonen.

Tuli pieni tauko kirjoittamiseen ku energialaitoksen mies kävi kysyyn jotain sähkölukemia, vähänkö, just ku olin puhunu sähköhommista. Niistäkin puheista päätellen, en voinut olla mitenkään avuksi eikä Riku oo kotona, mutta ce n'est pas grave, eli ei mittää vakavaa, mutta koitan nyt kertoo siitä ompeluprojektista.

Muistatteko ku sanoin, että olin löytäny huipun palakangastarjouksen susikadulta? Oon tärryyttäny ompelukerhossa niistä sängynpäällistä, päiväpeittoa siis. Tilkkutäkki vähän isommilla tilkuilla ku ois tullu paljon parkua pienistä ja menny koko ikä. Tänki peiton mukana meni jo terveys, olisevaa nii vääntöä. Nimittäin sain peiton melkein valmiiks ompelukerhossa, mutta sitte yks mukava rouva anto kamalan kasan kangasta lisää, että mun pitäs tehä siihen vuori. Ite oisin lintsannu siitä, eihän sitä nää mitä siellä alla on, mutta ei, ompelukerhossa ei voinu lintsata ja panivat vit harsimaanki. No ainaski tulos oli parempi ku mulla yleensä, saumat osu kohilleen. Ka miten hieno!



Tää on sitten ihan sikaiso jos kuvista ei huomaa, jottain 2,5 metriä kertaa 2,5 metriä. Nii tässä näkyy vähän millanen vuori siihen tuli, tollasta pinkihköä raakasilkkiä (onko se sana?) no siis, voila:


Ja sit vielä parista tilkusta kuva lähempää, toi heppatilkku josson vissin appelsiinipuu, on mun lemppari. Nii kaikki tilkut on melkein metrin, ei mitään nysiä ja materiaali on joteensakkin mattoa. Painaa melkosesti, mutta oonhan vahva.

Ja sit vielä kuvia työvaiheesta. Sorge oon aika karunnäkönen ja vaatetus on erittäin epäilyttävää, mutta kuten sanoin, tätä tehhessä terveys lähti, tuli ihan kauhia flunssa ja oon jo viikon yskiny ja niistelly. Outoa, koska sillon just tuli kans kauhiat helteet, täälloli +38 °C ette usko kuin meidän luola kiehu. Meitsi ompeli urheasti ja yski ne päivät, Riku luki just vuoden tärkeimpiin tentteihin ja kärsi kuumuudesta, kuten myös Harri polo, joka makasi reporankana sohvan alla, jäsentään liikauttamatta. Paitsi ku mä ompelin peittoon vuorta lattialla, se piristy vähän ja tuli leikkiin lankarullalla ja hyökkäileen. 


Harri kurittaa lankarullaa. Huomatkaa miten se näyttää sille hampaita ja selvästi huutaa "*tun lankarulla, nää helteet on sun syytä *nan *kkari mää tapan sut". Noh noh Harri, siistippäs vähän suutasi.




 Tein sitten vielä yhestä ylijäämäpalasta tyynyn. Tässä kuvassa pötköttelee myös perheemme koira, Kirppu. Riku on saanu sen joskus pentuna ja se on nyt mun lohutuskaveri jos Riku ja Harri on ihan tyhmiä eikä ala mua. Mutta on ne yleensä ihan mukavia.

1 kommentti:

  1. Voi Ruttu kylla mua taas nauratti, arvaappa kuvitteleeko taalla ihmiset etta oon ihan polija kun yksinaan naureskelen. Italialaisrouva vaikuttaa mukavalta ja osaavalta. Hienoja tuli!

    VastaaPoista