Arcachon, merielämää ja gurmeilua

Ihan eka työpaikka Ranskassa, piika, oli karmeaa muuten, mutta ainaki se oli siedettävässä ympäristössä. Otin sillon kuvia filmikameralla, mutta en oo vielä raskinu kehittää niitä eikä kyllä ole skanneriakaan, niin en tiiä saanko niitä ikinä tänne. Arcachon on suosittu matkailukohe, koska siellä on kilometreittäin hiekkarantaa. Käytiin vasta lomalla siellä, tässä muutama kuva. Tuntu oudolta palata takas melkein vuoden jälkeen, onneks en törmänny tuttuihin 8).

 

 

Nää kuvat on otettu mereltä käsin, käytiin turistiveneajelulla. Arcachon on kyllä komia kaupunki, rantaa ja aurinkoa piisaa. Asukkaat onki sitten sikarikkaita, siellon ihme linnoja suurin osa taloista. Aika lesoa porukkaa, en tuntenu kuuluvani joukkoon ja olin ihan liian valkoinen ja pullukkakin sinne. Tässä vielä kuva kuulema Euroopan suurimmista hiekkadyyneistä, niin että kalajokilaiset, teitä on petkutettu.

 

En ehtiny ihan tarkentaa tätä kuvaa ku se vene liikku. Mutta muuten aika harmonisen kaunis, tylsä turistikuva? Mulla on photari enää 3 päivää niinlaitan sikski nyt näitä kuvia. En millään voi ostaa sitä ohjelmaa nyt, mutta tuntuu vaikealta elää ilmankaan. Näihin kuviin oon laittanu vaan nimen ja sit muistin vaihtaa ku opettaja kerran sano, että verkkoon pitää olla CMYK -värit ja resoluutio 115. Tässä vielä pari ruokakuvaa, että kaikki ois varmasti ihan kadeja. Arcachon on kuuluisa ostereistaan, maistoin kerran ja olen kiitollinen, että jäin henkiin. Etanoita en ehkä koskaan maista, mutta seuraavalla kerralla tilaan simpukoita ku ei niistä rantaravintoloista kannata muuta tilata ku mereneläviä. Olin raukkis ja tilasin pääruuaksi ankaa, oli niin mitätön etten ottanu kuvaa, mutta alkuruoka katkaravut ja herkkujälkiruoka: (ps.lällää)

 

Se on muuten jännä tuo ranskalaisten gourmet homma. Aina pitäs istua ruokapöydässä tuntitolkulla (ja pitää yllä sievää pikku keskustelua), odottaa seuraavaa ruokalajia, joita on vähintään 3 plus aperatiivi ja jotka on monesti pikku kötöstyksiä höystettynä tillin ja tomaatin palalla. Suomalainen lappaa kaikki kerralla lautaselle, paljon käytännöllisempää ja vaivattomampaa. Tää tapa on siis kotonaki, ihan arkena ja lastenki kans ja mikä mulle tuotti aluks pääkipua oli tarjoilu. Eikö sitä vois kaikki ite ottaa sen mitä haluaa, mutta ei Ranskassa, jos haluaa ottaa jotain, täytyy eka kysyy KAIKILTA pöydässä istuvilta "je peux?" saanksmä tän. Ja hitsivitsi jos se sattuu olleen viiminen pala ja joku ahmatti sen siitä vie silimien eestä, ei auta ku hymmyillä ku on kerta niin tyhymä että antaa pois, "bon appétit". Ja jos ottaa vettä, on äärimmäisen epäkohteliasta olla kysymättä ja kaatamatta sitä ekaks muille. Me hakattiin pentuna mukia topakasti pöytään merkiks äidille ja huuettiin "lissää". Toimi tosi hyvin ja tuli äkkiä.

Jos meille Rikun kaa tulee pentuja, saattaa olla vähän ristiriitaa jossain vaiheessa ku mä oon pikkusen "vapaakasvattaja" kai. Ei oo kyllä kokemusta vielä ku kissoista ja hyvin ne kyllä käyttäytyy. Niin nyt jo Riku marisee joka ruuan jälkeen ku ei oo mittään makiaa jälkiruuaksi. Mää muistan ku meillä oli jälkiruoka vaan sunnuntaina, vanilijajäätelöä ja marjoja ja joskus lauantaina saunan jälkeen pähkinöitä ja rusinoita, hyvää ja terveellistä. Välipalana oli nauriita, luumuja tai porkkanoita eikä aamusin veetty mitään hiivatin hilloa tai suklaata leivän päällä. Ja ihan tarpeeksi villejä oltiin koulussa ja keskittymisvaikeuksia piisas ainaki mulla ilman tuota tarpeellista sokeriakin. Nii ja Riku on opiskelija herrantähen, ei sitä joka päivä oo varaa makiaa vettää! Enkä jaksa tai osaa kokata ranskalaisia jälkiruokia. Tuo edellisen kuvan lihotusannos oli kermaa, marenkia ja keksiä sekä suklaakastiketta. Laitanpa vertailun vuoksi kuvan ku kerran tehin herralle sitruunapiirakkaa (meni koko päivä) marenkikuorrutuksella. Voin laittaa ohjeen jos ihastuitte ;)

 Toinen jälkiruokakokeilu oli kuuluisan crême brûlée: n Ruutiversio. Hyikauhia, ei oo kuvaa, mutta siinä ideana ois paistaa kermaa uunissa ja sitten just ennen tarjoilua polttaa sokeria siihen päälle. Yks Rikun usein kinuamista, mutta eipä kinua ennää NJIHAHIHA. Mä taisin arvioida 60 grammaa sokeria 600 grammaksi ku ei tuo matikkapää oo paras pää tässä kropassa ja siitä tuli sellasta sokeriomelettia. Nii ja ollaan monesti kiistelty siitä ku Riku ei arvosta suomalaista leipää ja hänen mielestään ranskalainen leipä on maailman parasta, nii meitsi koitti sitten näyttää miten herkullista voi suomalainenki leipä olla...Eh anteeksi suomisiskot leipämme maineen mustaamisesta. Tää ei ehkä ihan vielä vakuuttanu sitä, mutta pitänee leipoa lissää kuhan satun sadistiselle tuulelle. Toi puukko on pikkunen Ikeaveitti tuossa vierellä ja tadaa, à la carte aujourd'hui, pakko syyä tai kiljun, "suomipatonki". 

Sanon vielä puolustukseksi, että kyllä mää ennen oon osannu leipää leipoa enkä oo muutenkaan hassumpi emäntä, mutta se on tuo ranskalainen hiiva se murheenkryyni. En ihan tajua onko toi "levure" nyt sitten kuivahiivaa vai soodaa vaiko leivinjauhetta. Oon mokannu kaikki suklaakakutki (ylläri) ku en oo löytäny kaupasta leivinjauhetta, myyäänköhän sitä apteekissa? ja oon sitte käyttäny tota pahamaineista "levurea". Nii jos se ois kuivahiivaa nii sehän pitäs lisätä kuumaan veteen, nyt taisin polttaa sen. Ihan pöhköö ku kaikki pitää opetella alusta, leipominen, puhuminen, lukeminen, kirjottaminen, kas ku ei kävelyä.