Harri seikkailee

Harri oli saanut sisällä olosta tarpeeksi viikon jälkeen ja osoitti äänekkäästi mieltä päivin öin. Mietin, olinko tehny suuren virheen roudatessani tuon kurittoman katin pieneen kaupunkiasuntoomme. Kutsun kämppäämme luolaksi, koska meillä ei yhtä kattoikkunaa lukuunottamatta ole kunnon ikkunoita eikä siis näkymää ulkomaailmaan. Harri rääkyi nyt tuon kattoikkunan alla ja alkoi käydä vaarallisen taitavaksi kiipeilijäksi. Yhtenä yönä jäbä oli sitten häippässy, tehny hurjan loikan ja päätyny katolle. Se tuli takasin ja vielä pari kertaa tuli ja meni, ajattelin, että tässäpä taisikin käydä hyvin. Kunnes, jäbä katosi taas yöllä eikä aamuun mennessä ollu tullu takasin. Menin kouluun ja illalla joogaan eikä jantteria näkyny.

Harri loikkaamassa ulos

Meidän kadun viiminen talo on autio, melkein linna, on ollu joskus mahtava rakennus. Sitä on alettu remontoimaan ja (kuten myöhemmin saimme kuulla), rakennuksen omistaja, upporikas juutalainen, on riitaantunu kaupungin kanssa rahotuksesta tms. ja sulkenu kaikki sisäänkäyntimahollisuuet rakennukseen, rakentanu panssarioven, muurannu oviaukkoja umpeen ja laittanu kalterit ikkunoihin. Kuulema jotku hipit oli aikasemmin vallannu sen talon ja sytyttäny tulipalon siellä. Nykysin siellä loikkii kodittomia kissoja, ne on ainuita jotka mahtuu niitten kaltereitten välistä. Ajattelin, että Harri on varmaan tutustunu siihen epäilyttävään sakkiin ja pitää nyt bileitä, tonkii roskiksista ruokaa eikä uhastakaan tuu kotiin vielä moneen päivään. Kävin kiertämässä illalla rakennusta ja huhuilemassa, yhdestä kohtaa Harri sitten vastasi surkealla äänellä. Ku vielä yöllä ja seuraavana päivänä ääni kuulu samasta paikkaa, olin varma, että jäbä oli pahemmassa pulassa, puonnu katolta johonki loukkoon ja oli nyt jumittuneena jonku muurin välissä tai savupiipussa. Siitä alko ihan kauhia huoli ja suru, Riku soitteli kaupungintalolle ja koitti saada apua. Harri oli valinnu melekosen ansan mihin putosi, näytti, että kellään ei ollu yhteyksiä siihen juutalaiseen eikä kukkaan tienny missä avain oli  siihen panssarioveen.

Kolmantena päivänä Harrin ääni oli alkanu selvästi heiketä, aloin olla aika epätoivoinen ja kinusin Rikua soittamaan palokunnan paikalle. Aika legendaarista, palomiehet tuli tikkaittensa kanssa hauiksiaan pullistellen ja naureskellen,  niinku kissan pelastaminen ois pikku juttu. Ne oli, suoraan sanottuna aika tolloja, piti kauhiaa meteliä ja juoksenteli ympäri rakennusta, tietenki Harri oli hiirenhiljaa eikä ne löytäny sitä. Olin sanonu, että Harri on harmaa, mutta lopulta ku ne tuli ulos sieltä rakennuksesta, niillä oli tuhannenkirjava kapinen kulkukatti mukana, joka oli pannu hiivatisti hanttiin, raapinu ja purru niitä jätkiä. Mutta ei Harria. Ne lähti eikä aikonu tulla takasin, ellei me omin silmin nähtäs sitä. Vitsi miten me nyt se oltas voitu nähä ku ei päästy sisälle siihen rakennukseen!!! Naapurit oli jo palomiesten käynnin jälkeen juonessa mukana ja oli nähny millon missäki Harrin, joka oli muistaakseni harmaa ja pervo pappa sano, että son vaan naisissa "faire l'amour". Paskat, viaton, palliton Hartteli oli jumissa, olin siitä ihan varma!

tehtävä: etsi Harrin pöljä pää

Sinä yönä tuli kauhia ukonilma ja koko yön satoi, ajattelin, että pikku Harri mahtaa olla kamalan peloissaan, mutta ainaki saa juuakseen. (Riku kysyi myöhemmin eläinlääkäriltä kauan kissa voi olla kuumassa juomatta ja kuulema korkeintaa 4 päivää, se sade pelasti jantterin hengen) Seuraavana päivänä oli vappu ja meidän kadulla mellakka, satoja tyyppejä mölisi ja marssi torvien ja megafonien kanssa. Juoksin taas Harrin luokse, se pelkää kaikkia vähänki isompia ääniä ja nyt se oli yhtäkkiä vallankumouksen maassa.

Olin saanu idean mennä kysymään synagogasta, tietääkö kukkaan miten saatas sen rakennuksen ovi auki, oltiin siis suunnistettu sinne aamulla ja symppiksen olonen kaveri aiko ottaa yhteyttä juutalaislegioonan johtajamummoon ja ilmottaa meille sitten. Kuulema sen rakennuksen omistaja ei ollut ihan köyhä kaveri, omisti mm. Bordeauxin kaupungin oopperatalon (uppee) ja kasinon Pariisissa eikä kukaan oiken tienny missä se viiletti, oliko ees maassa. Ja jos ois ollukki niin varmaan sellanen välittäiski yhen kissan kohtalosta. Symppis juutalainen ei soittanu takasin ja aloin olla todella epätoivoinen. Riku oli kieltäny jyrkästi mua murtautumasta siihen rakennukseen, kuulema se lentäs ulos koulusta ja mää joutusin linnaan jos jäisin kiinni. Sanoin, että jos päättäisin murtautua sinne, en kertois Rikulle ja sitten voitas poliiseille sanoo et se on viaton eikä ne heittäis sitä pihalle koulusta. Minä olin jo rupukouluni käynyt ja linnassahan ois toisaalta ilimanen asunto ja ruoka. Jos valittavana ois linna tai Harrin heitteille jättö, valittisin ehottomasti lusimisen, kuhan muistais vaan että "don't drop the soup". Tuumasta hämärätoimiin siis, suuntasin bricollage -kauppaan ja ostin pieniä rautaviiloja, tehokkaan näkösiä ja mitkä sais helposti piiloon jos joku kyylä tulis. 

Ne kalterit osottautuki aika jykeviksi ja tajusin, että mulla menis viikko viilata ja siinä vaiheessa Harri ois jo kuivunu kokoon ja meitsi kärähtäny. Kiersin kuumeisesti rakennusta ja aattelin, että silläki betonihirviöllä oli oltava heikko kohta. Valvoin seuraavan yön ja lopulta löysin sen heikon kohan, yks ikkuna oli maanrajassa, ei iso, mutta tarpeeksi, että mää mahtuisin siitä ja se oli peitetty vaan vanerilevyllä. Tuumasin asiaa ja päätin hommata heti maanantaina kirhveen.

Aamulla Riku tuli luovuttaneen näköisenä herättään mut kahvikupin ja ruusupuskan kanssa. Olo oli ku äitienpäivänä, mutta niitten kukkien tarkotus oli sanoa, sori en voi tehä ennää mittään, Harria ei saada takasin. Mä lohutin sitä ja (kierossa mielessäni oli vielä kirveen tuoma ratkasu) sanoin, että nyt ois aika soittaa Brigitte Bardotille. Aattelin, että tästä pitäs tehä niin hiivatin iso juttu, lehistöt ja telkkarit ja kaikki paikalle (ois varmana ollukki jos rouva entinen elokuvadiiva, nykyään nationalisti eläinsuojeluaktivisti Brigitte Bardot ois tullu), että Harri ois pakko saaha takasin, muuten sais hävetä juutalaiset, kaupunki, palokunta ja poliisi. Hipit tulis varmaan mielellään kans. Riku lupasi soittaa heti maanantaina, ei ihan Bardotille, mutta SPA:lle (Ranskan eläinsuojeluyhdistys) ja se ois meidän viiminen toivo.

Maanantain ja kuudennen jumipäivän tullessa minä hiivin kirhveen ostoon ja Riku soitti hämäräpuuhistani tietämättömänä SPA:lle. Siellä otettiin ongelma heti vakavasti ja neuvottelut kaupungintalon ja poliisin kanssa alko taas. Harrista oli tullu jo vähän julkkis. SPA sanoi meille, että jatkaa sinnikkäästi yrittämistä, hankalalta vaikutti jne. Meitsi oli päättäny sinä yönä mennä siihen rakennukseen, kävi miten kävi. Harrin ääni oli taas heikentyny, eikä enää ollu satanu.

Illalla myöhään meille soitettiin yllättävältä taholta ja tarjottiin apua. "Joskus laki on julma, silloin on sallittava poikkeus", "te ette oo sitten kuulleetkaan meistä". Ei niin, olo oli ku salasella agentilla ku (heikkoa kohtaa käyttämällä) VIHDOINKIN päästiin siihen rakennukseen sinä yönä. Rakennuksen sisällä oli portaita sen verran, että siellä pysty vaarallisesti kiipeilemään melkein katolle asti (yli 20 metriä) ja siellä korkeimman katon rajassa Harri törötti. Lautojen ja taas vaarallisen kiipeilyn (+ makupalojen) avulla saatiin lopulta ote siitä onnettomasta otuksesta ja olo oli leijuvan onnnnnellinen ku sain penikan syliini. Yö oli oikeastaan tosi hiljainen ja kaunis, en ollu tajunnukkaan miten niin korkialta näky tähet hyvin ja (siks se oli puonnukki) koska katto oli vaan osittain uuelleen rakennettu ja pressu revenny, näky taivasta pitkälti. Vielä ku jostain kuulu saksofonin haikeat säveleet, ei Harrin vankila ollukkaan hullumpi.

Kotiin tultua Harri sai ruokaa, se ois varmana syöny vaikka hevosen, mutta annoin vaan pikkusen kerrallaan, ootin kymmenen minuuttia ja annoin pikkusen lisää. (päivystävän eläinlääkärin neuvo, pitkään syömättä ollu kissa voi kuolla jos ahmii kerralla liikaa) Sen yön Harri nukku meijän välissä kiekeröllä ku lapsi eikä meinannu lopettaa kehräämistä. Seuraavana päivänä jäbä koki vähän traumaa taas ku kiikutin sen eläinlääkärille tarkastukseen, olin kuvitellu että se kinkkas vähän ja kuulema munuaiset saattaa mennä nopeastikin pilalle eikä vikaa näy päällepäin. No, onneksi ei ollu mitään pojulla, vaan pihkaa turkissa ja pissatti. (Eläinlääkäri sano, että rakko täynnä, no heti ku tultiin kotiin, niin juoksi vessaan :)  

 

Rikun tuomat ruusut ja Harri taas kotona